sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Difference~

Olen jo kaua meinannut kirjoittaa tänne blogin puolelle erilaisuudesta ja sen syrjimisestä, mutta olen kuitenkin aina jättänyt sen tekemättä, sillä todella monet muutkin ovat siitä kirjoittaneet. Nyt Tampereen reissun jälkeen kuitenkin päätin muuttaa mieleni. Tampereelta nimittäin löytyi todella paljon massasta poikkeavia henkilöitä, enkä huomannut siellä kenenkään katsovan pahasti päälle tai rupeavan kuiskimaan kavereilleen salamyhkäisesti samalla vilkuillen päälle, toisin kuin Seinäjoella. Mutta tottakai tuo on eri asia isommissa kaupungeissa, eikä tuommoinen ole nykyään onneksi niin pahaa Seinäjoellakaan kuin ennen. Tai en ole ainakaan itse törmännyt nyt kuin muutamiin satunnaisiin tilanteisiin. Ei siinä mitään, kyllähän ihmisiä saa katsella, ja varmasti jokaikinen arvostelee vastaan tulevia ihmisiä. Sen kuitenkin voisi tehdä aivan äänettömästi ja hillityin ilmein. Itse ainakin ahdistun tuijotuksista todella helposti!

En nyt oikeastaan tiedä, että onko edes oikein sanoa että erilaisuutta syrjitään. Jokainen on kuitekin erilainen omalla tavallaan. Ehkä tässä kohtaa pitäisi puhua massasta poikkeavista henkilöistä. On ymmärrettää, että kaikki eivät sisäistä sitä, miksi joku haluaa näyttää siltä miltä näyttää, mutta se ei kuitenkaan anna oikeutta ruveta syrjimään, paheksumaan tai arvostelemaan. Elämme kuitenkin sellaisessa maailmassa, josta löytyy tuhansittain erityylisiä ihmisiä. Suvaitsevaisuus olisi siis hyvin tärkeää. En usko, että kenellekkään tulee hyvä mieli haukkumisesta tai mistään muustakaan mikä liittyy tuohon syrjintään.



Yksi, minkä takia massasta poikkeavia haukutaan voi olla tietämättömyys. Ehkä heitä jollain tasolla pelätään, ja mietitään ovatko he henkisesti samanlaisia kuin muut. Esimerkiksi tällaisia gootti/rock/emo/punk genreihin kuuluvia pidetään yleensä hyvin angstisina, vihaisina, elämänhalunmenettäneinä pirunpoikasina, vaikka tosiasiassa he ovat yhtäsuurella mahdollisuudella ihania persoonia kuin muutkin! Sitten taas tällaisia hippi tyylisistä ihmisistä ajatellaan, että he kaikki vetävät jotakin pilveä, sekä huutelevat ympäriinsä rauhaa ja rakkautta! Mutta ei, sekään ei ole näin. Tyyli ei välttämättä kerro mitään ihmisen sisäisestä olemuksesta. Ehkä korkeintaan jonkin verran kiinnostuksen sekä ihannoinnin kohteista. Jotenka siis, jättäkää ne ennakkoluulot taka-alalle, sillä yleensä ne eivät pidä paikkaansa!

Syrjintä aiheuttaa monilla huonoa itsetunoa, mikä on todella vaikea saada takaisin kohdallee. Useasti monet rupeavat muuttamaan itseään vain muiden takia. Kun he kokevat, ettei heitä hyväksytä sellaisina kuin he ovat, he eksyvät polultaan ja vie kauan aikaa, että löytää sinne takaisin. Ihmisiä täytyisi kannustaa enemmän!


Mutta vaikka jotkut teistä puhuisi vaikka mitä, niin älkää lakatko olemasta sellaisia kuin olette ja haluatte olla! Olkaa vahvoja, se palkitaan vielä! :)


-wemmu

14 kommenttia:

  1. Kiva postaus,syrjintä ei ole mukavaa :/ ja ulkoasu ja banneri hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vain kun on niin yleistä :/ Mutta kiitos paljo!

      Poista
  2. Hei ihan mahtavaa tekstiä!^^ oikiasti niin totta, varsinki just tämä että ajatellaan että gootit/emot yms on pelottavia ja angstisia:D oon todistanu just sen ajatuksen liianki monesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sama! En kyllä tajua miksi ulkonäöstä tehdään kauheat johtopäätökset siihen, että millainen kyseinen henkilö on ihmisenä! Mutta kiitokset, hyvä jos tykkäsit! :)

      Poista
  3. Tosi hyvin kirjotettu ja ihan asiasta puhut! Voi ku osais itekki kirjottaa mielenkiintosesti... :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Kyllä tekemällä oppii!

      Poista
  4. Tosi hyvä & ajatuksia herättävä postaus! Olet taitava kirjoittamaan :o

    VastaaPoista